Kuntojuoksijalta kuntojuoksijoille

Olen valmistunut liikuntaneuvojaksi vuonna 2014 Pajulahdesta ja työskennellyt liikunta-alalla siitä asti. Suurimmaksi osaksi olen toiminut Lasten Liikunnan Tuki ry:ssä, jossa olen päässyt lasten lisäksi liikuttamaan myös aikuisia. Halusin laajentaa osaamistani kunto-ja terveysliikunnan saralla ja aloitin personal trainer opinnot Nordic Health Academysa, jossa pakettiin sisältyi myös liikuntalääketieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ace-sertifikaatin (American counsil on exercise) sain tiiviiden opintojen jälkeen marraskuussa 2019. Opintojen ajan hankin käytönnön kokemusta personl trainerin hommista oman toiminimen kautta.

Itselleni rakkain liikkumismuoto on kestävyysjuoksu ja missioni onkin auttaa kuntojuoksijoita treenaamaan fiksusti, nousujohteisesti ja mahdollisimman vammattomasti. Haluan auttaa kuntojuoksijoita asettamaan mielekkäitä tavoitteita ja tarjota heille omaa ammattitaitoani matkalla tavoitetta kohti.

Liikuntaa monipuolisempaa terveyden ja hyvinvoinnin lähdettä ei ole. Liikunta antaa terveyttä, toimintakykyä, sosiaalisia suhteita, itsensä voittamista ja upeita elämyksia!

Minulle tärkeintä juoksussa on itseni haastaminen, määrätietoinen ja suunnitelmallinen harjoittelu tavoitetta kohti ja se upea tunne mikä esimerkiksi uuden ennätyksen tai haastavan kilpailun läpäiseminen tuo tullessaan.

Juoksuharjoittelussa korostan:

Monipuolisuutta. Tämä tarkoittaa monipuolisia juoksuharjoituksia, mutta myös muiden harjoitusmuotojen hyödyntämistä. Esimerkiksi pyöräilyllä, uinnilla ja hiihdolla kehität kestävyyttäsi altistamatta itseäsi vammoille liiallisella juoksumäärällä. Lisäksi monipuoliseen harjoitteluun kuuluu voima- ja liikkuvuusominaisuuksista huolehtiminen.

Riittävää lepoa ja palautumista. Ilman riittävää palautumista ei nousujohteinen harjoittelu ja terveenä pysyminen onnistu.

Säännöllisyyttä ja rutiineja. Kun harjoittelusta ja siihen liittyvistä asioista muodostuu tapoja ja rutiineja, tapahtuvat ne ikään kuin omalla painollaan, eikä sinun tarvitse neuvotella itsesi kanssa ennen jokaista treeniä, että jaksaako tänään lähteä.

Terveyden ja arjen realiteettien ehdoilla harjoittelua. Kuntoilijalla on elämässään paljon muitakin kiireitä ja velvollisuuksia. Harjoittelu pitää skaalata omaan elämäntilanteeseen sopivaksi ja suhtautuminen harjoitteluun pitää olla riittävän joustavaa. Aina ei voi kaikkea tehdä harrastuksen ehdoilla ja aina ei kaikki mene suunnitelman mukaisesti. Lopputulos on yleensä parempi, kun tehdään aavistuksen ”liian kevyesti” kuin vähääkään liikaa.

Viisaasti harjoittelua. Ei yritetä tehdä niin paljon kuin mahdollista, vaan tehdään sen verran kuin on kehittymisen kannalta tarpeen. Otetaan siis tehdystä työstä kaikki mahdollinen hyöty irti. Käytännössä tämä tarkoittaa pienin askelin nousujohteisesti etenemistä. Viisaaseen juoksuharjoitteluun liittyy olennaisesti myös jaksotettu harjoittelu. Ei yritetä mahduttaa yhteen treeniviikkoon tai -jaksoon kaikkea mahdollista, vaan keskitytään yhteen tai kahteen ominaisuuteen kerrallaan yhdessä harjoitusjaksossa, muita ominaisuuksia ylläpitäen.

Kaikkein tärkein asia harjoittelussa on tietysti se, että siitä nauttii. Jos se on pakkopullaa, ei sitä tule todennäköisesti tehneeksi kovin pitkäjänteisesti. Etsi itsellesi siis liikuntamuoto josta todella nautit!

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja sovitaan aika maksuttomaan alkukartoitukseen, jossa mietitään yhdessä millä keinoilla saavutat tavoitteesi!